3.12.2008

Keinuva lohikäärmekortti

Isoveljeni sai pitkän odotuksen jälkeen suloisen pikkutytön ja halusin lähettää onnittelukortin nimenomaan isälle. Tämä High Hopesin lohikäärmeleima on tuoreehko hankinta yhteistilauksena Miijjan kanssa (MINÄ en tietenkään olisi tilannut mitään mutta kun houkuteltiin, hehee..)

Veljeni on tyypillinen suomalainen mies, mörökölli joka ei mukamas puhu eikä pussaa. Me läheiset kuitenkin tiedämme miten huolehtivainen ja kultainen mies hän oikeasti on. Mutta mikäpäs paremmin kävisikään kuin lohikäärme hänen korttiinsa. Eikös jokaisella pienellä prinsessalla ole suojanaan suuri ja pelottava lohikäärme?

Niinkuin veljeni, tämäkin lohikäärme tosin näyttää ehkä pelottavalta, mutta hellästi keinuttelee pientä tyttöä pilvien keskellä.. Halusin tuota keinumista korostaa, ja siksi tein swing- eli keinu-kortin. Eli kun korttia liikuttaa, lohikäärme keinuu puolelta toiselle. Otin useamman kuvan että näette liikkeen paremmin. Tästä ajattelin tehdä ohjetta jossain vaiheessa.

Onnea tekstiin sain idean Mayltä ja tähän se keveytensä puolesta mielestäni kävi hyvin.

Taustalla valmis pilvipaperi, en valitettavasti muista valmistajaa, leima siis high hopes ja nauhat+sydän omista kätköistä. Siipiin ja selkään tarunhohtoa tuo sticlesin vihreä kimalleliima.



My big brother had a baby girl, and I wanted to make a card for him. This dragon from High Hopes is a perfect choice for him, because hi always tries to look dangerous and gloomy... All of us who know him, know he´s the one of the most careing and loving man there is :)
And doesen´t every little princess have a big scary dragon to protect her? :D Allthough this dragon gently rocks the little girl just as I can imagine my brother rocking her daughter :) To emphazise the rocking motion, I made this into a swing-card. I took more pictures to show the motion. Background paper is scrapaper, don´t remember manufactorer, ribbon and heart from my stash.






10 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Se on tosi suloinen!!! Ihanat värit :).

krista kirjoitti...

On kyllä suloinen! Ja hauska tuo keinuidea.

Veeruliiru kirjoitti...

Voiko olla enää suloisempaa!!! Tässä on kaikki kohdallaan! Innolla odottaen swing-ohjetta...

MinnaK. kirjoitti...

Aivan ihana leimakuva ja koko kortti!

xing kirjoitti...

Aivan ihana! Tässä on juuri sopivaa tunnelmaa

Anonyymi kirjoitti...

Voi tämä on hauska :) Innolla odottelen minäkin ohjeita :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea veljelle ja perheelleen ja tädillekin!

Kiva kortti onkin ja ajatus sen takana - kaunis toteutus! Mistä ihmeestä te taitajat keksitte näitä idiksiä - omasta päästä vai jostain muualta... ihmettelee tyhjäpäinen immeinen...

Pipaiita/Carita kirjoitti...

Kiitokset kaikille ja tutorialia tulee kyllä :)

Ritva: Kun kiertelee paljon blogeja yms. näkee hurjasti erilaisia teksniikoita. Esim. tämä keinu-kortti on jo vuosia ollut käytössä, jokainen tekee siitä aina sitten oman versionsa. ja kun on paljon nähnyt malleja, helpommin tulee mieleen jotain leimaa katsoessa että mikä tekniikka yms. siihen saataisi sopia :)
Juuri siksi näitä korttitekniikoita haluan blogiin laittaa, kun suomeksi ei niihin juuri ohjeita löydä, ja pääsee helpommin uudemmatkin askartelijat testaamaan :)

Miia kirjoitti...

Siis tämä on aivan ihana kortti!!
Onko tämä se sama tekniikka, mikä tekee kuvaan pyörivän liikeen jos tekee pitkän viirun vaakaan??

Pipaiita/Carita kirjoitti...

Juu, aivan sama, silloin vain tekniikan nimi on spinner (hyrrä)