26.3.2009

Työhuoneeni ikkuna/ window to my craftroom




Asunnossamme on osa ikkunoista maan tasalla, ja työhuoneeni ikkuna on juuri sellainen. Liikennettä ikkunan ohi ei kuitenkaan juuri ole, oman talon porukka kiertää jos joku. Kuitenkin tulee aina pidettyä säleverhoa kiinni, varsinkin iltasella ja joskus kuulin jonkun koiraa viedessään ihmettelevän kun "tässä huoneessa palaa valo aina yölläkin" Noh, sekun on sitä perheenäidin askarteluaikaa.. :D
Tulipa siitä sitten ajatus näyttää uloskinpäin mitä täällä touhutaan! Tämä ikkunakoristus on nyt ollut jo joulusta saakka ja alkaisi olla aika keväisemmän asetelman, siitä sitten muistin etten ole tätä blogiin vielä kuvannut. Hankala oli kuvattavaksi nytkään, mutta idean kuitenkin näette. Yllä ikkuna kokonaisuudessaan. Illalla ikkunaan saa tuikkuvalot jotka ovat "hangen" alla, varsinkin nuo harsopaperista tehdyt kuuset ovat sisältä valaistuina kauniita. Taivaalla vähän tähtiä ja lumispraytä kehyksiksi. Ainakin talossa asuva pikkuneiti kuulemma jaksaa ikkunaa ihailla ja onhan tuohon näköjään tamppaantunut jo polku :D
Our apartment has some rooms on the ground level, and my craftroom is one of them. There isn´t that much "traffic" behind my window, just people from our apartment building. But since I heard someone wondering why there´s light on my window late (LATE) at night, I desided to show what this SAHM does in the middle of the night (her sparetime...) It´s getting closer to spring and time to make new arrangement for the window, but before that I thought I´d show it to you too. here´s the whole window and below are some tetails:


Oikea puoli/right sideTässä keskikuvassa näkyy taustaksi laitettu sininen kartonki ja sen päällä oleva harso tuomassa tuiskuista tunnelmaa
Here you can see the blue cardstock I used for background, and on top of it is a sheer material to give it a more wintery feel. There is lighting to the window, small ledlights under the "snow" Especially the trees made from that sheer paper look beautifull when lit from the inside.

Pariskunta luistelemassa. Harmi kun kuvassa ei näy kunnolla, mutta tein "jään" jolla he luistelevat, luistimenjälkineen, tytön edessä on luisteltu sydän :) Käytin kiiltävää valokuvapaperia johon varoen tuputin vaaleansinistä mustetta, ja siihen raaputin luistimenjälkiä. Vähän irtolunta päälle ja kivalta näyttää

Here´s a couple iceskating, I made the ice from photopaper, used some pale blue ink and scrached marks as from the iceskates. Girl has a heart on the ice in front of her

10 kommenttia:

Anspe kirjoitti...

Ihana Idea!!

xing kirjoitti...

Aivan ihana! Onko tuo "ikkunoiden välissä" vai ikkunalaudalle rakennettu?

Kuulemasi kommentti sai hymyilemään: luulisi naapurien arvaavan koristeiden takia, miksi valot ovat päällä myöhään :)

PIPAIITA kirjoitti...

Kiitos kiitos :D
Xing: Juu, ikkunoiden välissä ja ei siis näy minulle sisälle ollenkaan, siksi varmaan postauskin unohtunut. Tänään nauratti kun kävin kuvaa ottamasa ja näin hangessa polun tamppautuneen ikkunan eteen :) Pitää pääsiäiseksi keksiä uutta katsottavaa

SannaS kirjoitti...

Kiva idea! Eikun hommiin... ;) Kiva tapa ilostuttaa naapureita!

Maaret kirjoitti...

Huikea, ihana, kertakaikkisen fantastinen....Muista kuvata ja blogata meille, kun olet kevättä ikkunaan laittanut!

PIPAIITA kirjoitti...

Juu, kuvataan.. Niin ja voihan tämän tehdä omaksi iloksikin vaikka keittiön ikkunaan niin että sisältä katsellaan, ja lastenhuoneeseen tietty omansa :)

amppa kirjoitti...

voi tuossa riittäisi varmasti katsottavaa isommallakin ihmisellä :))
aivan upea! ja mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaakin ikkunaa.

Päivi kirjoitti...

Aivan käsittämättömän ihana :)
Mulla on joskus ollu sellanen ihan vaatimaton joulujuttu ikkunan välissä (sellofaania, lumiukkoja, lumihiutaleita, hevonen jne...) mutta ei läheskään mitään noin taidokasta!
Asuisimpa teidän naapurissa, niin olisin osaltani tamppaamassa sitä polkua ;D

Ritva kirjoitti...

Aivan upea idea ja toteutus - harmi, kun ei klikatessa suurentunut, olisin halunnut katsoa oikein tarkasti ...
minulla on ollut ikkunoiden välissä joulumaisema, mutta tietysti huomattavasti vaatimattomampi versio - harsoa, tuikkuja, kohottelin laseilla, että tuli vähän eri korkeuksia ja tonttuloita yms...

krista kirjoitti...

Tämä on ihan mielettömän ihana, en yhtään ihmettele polkua ikkunallasi :)