11.3.2009

Elämän vuoristorataa



Huh huh, ompahan elämä taas viskonut oikein tosissaan sitten viime postauksen.. Tällä kertaa on niitä varjopuolia ollut enemmän. Ensin, pitkän harkinnan ja muut keinot kokeiltuna tuli eteen tilanne että perheen molemmista kissoista oli pakko luopua. Isäntä vei armeliaasti toisen ensin eläinlääkärille ja itse sitten pari päivää myöhemmin vanhemman rouvan. Raskas reissu oli, niitä eläimen omistamisen ikäviä puolia. Sen verran koville otti tällä kertaa että taitaa tovi mennä ennenkö meidän perheeseen tulee ainakaan kovin pitkäikäistä lemmikkiä.

Noh, sitten olikin aika juhlia pikkumiehen ensimmäistä syntymäpäivää ja riemukas viikonloppu se olikin, nauratti niin kun poika ei tajua repiä pakettejaan auki, laitetaanpa vuosi lisää niin jo paperit lentää :D Kakkuakin piti väsätä yömyöhään, tähdenlennon muotoinen siitä tuli, mutta ei kyllä mikään mestariteos :D Hyvää se oli kuitenkin, sehän tärkeintä. Sunnuntai-iltana muistin että talon yläkerroksessa asuu pikkupoika joka myös täytti vuoden ja lähdettiin sitten kokeilemaan kävelyä kengät jalassa ja vietiin kortti sankarille:



Mutta sitten heti maanantai-aamuna onnettomuus iski: Daniel kiskaisi kahvikupin tiskipöydältä niskaansa ja vaikka samantien syöksyttiin vaatteet päälle suihkuun, tuli kainalotaipeeseen yksi rakkula. Tietenkin lääkäriin ja paketoivat puoli poikaa, kun hankalassa paikassa tuo rakko että sai siteen siinä pysymään. Poika oli tulipunainen kaulasta, selästä ja puolet rintaa, joten piti nekin suojata teipin liimalta. Hurjan näköinen paketti, mutta onneksi tuli vain parisenttinen viiru joka varsinaista hoitoa tarvitsi. Eikä ole kipua itkenyt ja hoitajia on hurmattu kun päivittäin käyty sidettä vaihtamassa. Sydän on läpättänyt monet kerrat kun olen miettinyt miten pahasti olisi voinut käydä... Vaikka kuinka yrittää vahtia ja varoa niin jotain kuitenkin joskus sattuu. Ehkä tällä nyt päästäis taas pitkälle eteenpäin ilman haavereita. Tuntuu että vuosia olis vanhentunut tämän viikon aikana ja odotan jo viikonloppua ja Leimailutaivasta että saa ajatukset iloisemmille urille. Lähdetään koko perheen voimin ja pariksi päiväksi.

Rutistakaa läheisiänne, koskaan ei tiedä mitä seuraavalla sekunnilla sattuu.
Tässä meidän urhea pikkumies paketteineen, kuvaa otettaessa oli kyllä jo hirmu meno päällä, vaipanvaihdosta karkasi taas kerran, nakuna on niiiiiiiiiiiiiiin kiva viilettää :

11 kommenttia:

AN kirjoitti...

Voi pientä ressukkaa! Tarkkana niiden kanssa saa olla ja silmät selässäkin! Paranemisia!

Taava kirjoitti...

Onni onnettomuudessa kuitenkin. Nähdään viimeistään su ,-D

Maaret kirjoitti...

Oman lemmikin menettäminen on aina kun osa itsestäkin lähtis, surullista, mutta kuitenkin niin luonnollista, näistä samoista asioista on itsellänikin ikäviä kokemuksia :(
Onneksi pojalle ei todellakaan pahemmin käynyt; Lapset kun on hitsin vikkeliä käänteissään, ettei todellakaan aina voi joka hetkeen keretä, vaikka kuinka yrittäisi. Pikaista paranemista ja mukavaa viikonlopun odottelua, Leimailutaivaassa nähdään:)

TARJA L kirjoitti...

Lemmikin menetys on aina kova juttu. Itselläni tuntui ottavan tosi koville luopuminen vaikkakin järki oli mukana.
Onneksi ei tuon pahemmin käynyt.Pikaista paranenmista! Nähdään sunnuntaina.

krista kirjoitti...

Onneksi ei käynyt pahemmin! Tuollaisen jälkeen on kyllä äidillä usein pahempi olla kuin lapsella... Mutta vaikka kuinka katsoo perään niin aina voi sattua. Onnittelut 1-vuotiaalle!

Ihanan raikas ja iloinen kortti!

Ritva kirjoitti...

Onpa teille sattunutkin, toivottavasti suunta on nyt vain positiivisempaan....

Kokemusta on myös siteistä - Juho ollessa pieni poika osallistui äidin ruoanlaittoon syöttötuolista - vispilää heiluttaen jne...ja minä perunamuussia tein, jotain hain ja laitoin vatkaimen kattilan viereen, josta se lennähti kuumine muusseineen Juhon kädelle - hän joutui pitämään monta viikkoa sidettä jne jne... Vieläkin nousee kylmä hiki, vaikka asiasta on jo yli 10 vuotta - ja syyllisyydentunne, miksi tein näin jne....

Ja rutistetaan - minä kun olen täällä last.psykiatrialla töissä, jossa kaikenlaista on.... niin tulee tarve kotona rutistella vieläkin enemmän läheisiään!

Ihanaa tapahtumaa - ai kun pääsiskin shoppailemaan ja mukaan...rutistuksia sinne myös koko perheelle ja nauttikaa!

Ritva kirjoitti...

Ai niin,
ONNEA isolle miehelle - yksi vuotta jo mittarissa :)

Päivi kirjoitti...

Paljon onnea pikkuiselle, joko kokonainen vuosi on vierähtänyt todella!
Ja pikaista paranemista myös! Onneksi pipi paranee, eikä pahemmin käyny.

Eläinystävästä luopuminen on aina niin kovin vaikeaa, voimia!

amppa kirjoitti...

sielläpä on ollut surua ja iloa.. onneksi ei tosiaan käynyt pahemmin! paranemisia, ja vilkkaita jalkoja perässä pysymiseen:) mukavaa tulevaa viikonloppua, mä yritän elää hengessä mukana;)

Piia kirjoitti...

Onni oli kyllä matkassa ettei käynyt pahemmin... mutta kyllä noiden pojankoltiaisten kanssa saa olla silmä tarkkana vielä isompanakin... meidän villikko on polttanut 3 kuukauden sisällä itsensä jo kahdesti pahemmin... ensin vesihöyrystä tuli koko käteen palovamma kun heitti kiukaalle vettä liian läheltä ja toisen kerran meidän vanhaan puuhellaan paloi pala leukaa kiinni kun äidin kielloista huolimatta piti mennä kurkkimaan että onko siellä hellassa tosiaan "poppa" :(

Kovasti paranemisia sinne ja toivottavasti vahingoilta vältytte jatkossa :)

PIPAIITA kirjoitti...

Voi teitä ihania ihmisiä! Vaikka on aina kamalaa kun lapsille sattuu, niin lohduttaa kuulla etten ole ainut jolta elohopea on karannut hetkeksi käsistä.. Sitä varsinkin esikoisen kanssa syyttää itseään joka naarmustakin. Ja kun syyllisyys painoi jo valmiiksi kissojen vuoksi, on välillä ollut aika ankeita hetkiä. Kiitos teille kaikille!