25.11.2008

Jouluntoivotukset sinetissä

Askartelut ovat jääneet tällä viikolla vähemmälle, selkä sippasi nyt sitten totaalisesti. Pikkuhiljaa parempaan päin kuitenkin mennään.


Päivitellään nyt sitten vähän vanhemmilla korteilla ettei ihan pääse blogi hiljenemään. Wiff of Joy:n tyttö poroineen ja onnentoivotukset circle-it sarjan leimalla tehtynä sinetiksi massaan. Lumihiutale-ideaa Miijja ehtikin jo lainata upeaan maisemakorttiinsa. Korttiinpohjaan on Alotan leimalla embossattu lumihiutaleita. Käytin kirkasta embossausjauhetta, näyttää kuvassa siniseltä.

Teksti siis fimoon painettu. Tämähän ei tekniikkana ole mikään uusi, ehkä kuitenkin enemmän tuolla korupuolella käytetty. Eli litistin pienen pallon gliteripunaista fimoa ja painoin leimasimella siihen tekstin. Sitten normaalisti uunitus ja jäähtyneeseen "sinettiin" sipaisin folk artin kultamaalia ja pyyhin ylimääräiset pois.

Massan määrää kannattaa testailla että saa tekstin näkymään hyvin. Jätin kuvan tällä kertaa isommaksi, klikkaamalla näet vähän tarkemmin tuota sinettiä. (Väritystä ei kannata liian läheltä tiirata :D) Leiman voi painaa myös musteen kanssa, näin saa värin jo valmiiksi, mutta kaikkiin kuvioihin se ei oikein käy.

Having some trouble whith my back, so a bit older card this time. Background whith Alota´s snowflake (embossed clear) girl by Wiff of joy. Snowflakeborder whith fiskars (Miijja borrowed the idea on her beautifull wintercard).

I made the seal using glitter-fimo and circle-it stamp, it reads Merry Christmas and happy New Year. Technique is more commonly used in clayjewelry, but you can use it to make nice accents for cards too. Just flatten a piece of clay, and press the stamp into it. Bake it and spread some paint on it. Then just wipe exxess paint of and it´s done! You can stamp whith ink too, but that doesn´t work whith all images.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva idea tuo lumihiutaleiden laittaminen ympyrän muotoon. Todella kiva kortti.

Miia kirjoitti...

Ihana on kortti tosiaankin! Ja mahtavan näköinen tuo "sinetti", harmitus kun kuva ei auennut suuremmaksi. Ja sorit, olis kaiten pitänyt laittaa tuon maisemakortin postaukseen, että olen nuo lumihiutaleet nähnyt sulla kortissa(tosin en tässä kortissa). Ei vaan tullut pieneen mieleenkään, eli tahallani en jättänyt mainitsemati. Pikaista paranemista!! *haliruttaus*

xing kirjoitti...

Tuo sinetti on aivan ihana! Ja kortti kokonaisuudessaan kaunis. Pitää joskus kokeilla Fimo-sinettiä itsekin, kiitos inspiraatiosta..

Pipaiita/Carita kirjoitti...

No en nyt saa sitä kuvaa millään isommaksi, pitää syventyä noihin asetuksiin. Niin ja Miia, en epäillytkään, laitoin vain ettei luulla toisinpäin, hih :D

krista kirjoitti...

Ihanan raikas kortti. Ja kiva tuo sinetti-idea, täytynee kokeilla :)

Anonyymi kirjoitti...

Upea kortti!