9.4.2010

Uusi koti ja muuta mukavaa :)

Muutto onnellisesti takana ja takkaakin on opittu lämmittämään :) Häkävaroitin oli tosin heti hankittava, sen verran vainoharhainen olen tuon kanssa, tai lähinnä kokemattomien lämmittäjien :D 
Laatikkopinot madaltuvat pikkuhiljaa, askarteluhuone odottaa vuoroaan viimeisenä. Seinät kaipaisivat uutta väriä ja säilytys menee uusiksi, en halua tällä kertaa seiniä täyteen reikiä. Sitä varten on jo appiukolta varattu parit ovet, jahka ne jollain saan meille asti, tulee tuunausprojektia :) 
Juuri nyt ei tosin inspiroi mikään, eilen leikattiin viisaudenhammas ja edelleen on poski turvoksissa ja sattuuhan tuohon.. Uuteen Koukussa Kortteihin sivustoonkin kävin tutustumassa eilen kun viimein netti alkoi toimia, ja oikein kivalta näyttää! Itseni tuntien vaatii uuteen systeemiin opettelu vähän aikaa, mutta uskon sitkeyden palkittavan! Odotan innolla kaikkia uusia tuttavuuksia, blogeja kun ei tahdo löytää kuin "vahingossa"!

Uusi postipoika on löytänyt meidät ja ostoksiakin on kotiutunut! Hassulta tuntuu vielä noutaa aarteensa laatikosta kun tähän asti on saanut ne käteen ojennettuna, mutta tärkeintä on että posti kulkee! Jo vanhaan osoitteeseen tuli uudelle kameralle laukku, ja millainen laukku! Etsiskelin netistä kameralaukkua ja kun tämä rävähti ruutun, loppui etsintä :) Eikö ole ihku! Ja postikuluineen Englannista vain 40€, ei siis edes hinnalla pilattu! Vaikka onkin kameralle tarkoitettu, ei huuda sisältöään kilometrin päähän niinkuin perinteiset.

Ja tottakai niitä leimojakin on tullut! Muutama herkku B&W:ltä, siivoavia tyttösiä tulee kodinhoitohuoneen seinälle jossain vaiheessa. Toinen paketti lopetusalesta Hanna- leimoja, näitä minulla oli jo ennestäänkin ja tykkään. Arkki on inkadinkado:n kokoa ja laatu hyvää, harmi että firma lopettaa. Kilometripäivitys tuli, mutta johan tässä parin viikon tauko pidettiinkin! Aluksi tuntui oudolta olla ilman nettiä, mutta loppujen lopuksi se teki tosi hyvää, jospa jatkossakin tulis enempi tehtyä kuin oltua koneella... Ainakin tuunattavaa riittää nyt alkuun ja askarteluhuoneen järjestyksenpitoon ja säilytykseen tuleekin pari vinkkiä lähitulevaisuudessa :)
Ihania askareita kaikille, minä jään parantelemaan tuota leikattua hammasta. (näytän toispuoleiselta oravalta..)

8 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Ihku laukku. Mäkin voisin ottaa tollasen ;)
Vinkkejä jäädään odottelemaan.

onnekas kirjoitti...

Pikaista paranemista! Hammassäryt ovat niitä inhottavimpia kipuja :( ja niistä minulla valitettavasti on paljon kokemusta..

Mutta mikä upea takka! Meillekin voisi sellainen tulla, en väittäisi vastaan ;) Ja mikä laukku!! Tosi ihana ja sellaisenkin voisin ilolla ottaa.. tuo onkin tosi kiva että laukku ei heti paljasta mitä sieltä sisältä löytyy!

Mervi kirjoitti...

Ihana laukku ja leimasimia! Onnea uuteen kotiin, pikaista paranemista ja täälläkin odotellaan aina vinkkejä, kiitos,-))m

Taava kirjoitti...

Laukku on todellakin upea ja parasta ettei sitä heti tunnista.
Upea takkakin, mä ainakin nauttisin sen lämmössä istuskelusta.

AnitaH kirjoitti...

Toivottavasti sama juttu ei tule uusiksi,kun eka kirjoituskerta ei näy...
Onnea uuteen kotiin !
Ihanainen takka ja sikamagee laukku ja leimasimet :)
Ja pikaista paranemista ja tsemppiä "kurrelle" :)

Leenamummi kirjoitti...

Onnittelut uuteen kotiin!!!
Kylläpä takka näyttää tunnelmalliselta, koetahan nauttia sen loimussa ja päästä eroon hammassäryistä.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

KK:n kautta eksyin tännekkin :)
Mua jäi kiinnostamaan, että kenen nuo alimmaiset leimasimet ovat?
Siinä näyttäis olevan joitain hupaisiakin juttuja :D

Onnea uuteen kotiin!

-Anna

Pipaiita/Carita kirjoitti...

Kiitokset toivotuksista kaikille!
AnnaManna, alimmat leimat ovat Hanna stampsin, valitettavasti lopettamassa oleva firma, mutta loppualessa näyttäisi vielä olevan paljon tavaraa!

http://www.hannastamps.com/index.php?main_page=index&cPath=69_91&sort=20a&page=1