15.3.2011

Itse piirrettyä

Jos elämä pakottaa sinut varpailleen, Tanssi!
P*skarteluhaasteessa kaivattiin itse piirrettyä. En koe piirtämisen olevan niitä vahvimpia puoliani, varsinkin "omasta päästä" vaikeaa. Balettitanssijan jalat on kuitenkin pyörinyt mielessä pariinkin kortti-ideaan ja päätin sitten kokeilla. Se kuva joka lopulta tuntui jokseenkin onnistuneelta, olikin sitten liian iso korttiin.. Halusin kuvan kaveriksi tekstin jonka keksin kun mietin jotain vastinetta englanninkieliselle sanonnalle: "If life gives you lemons, make lemonade"  Vapaasti suomennettuna:" Jos elämä ojentaa sinulle sitruunoita, tee hedelmämehua"  Se on elämänasenne jota olen yrittänyt omaksua jo kymmenisen vuotta. Joten siitä sitten idea että teempä samantein itselleni huoneentaulun, jos ei teksti muille aukea niin minulle ainakin :D

 Miettiessä koristeita osui silmät Elinalta saamiini upeisiin ruusuihin. olin jo pyöritellyt niitä miettien mihin saisin ne kauniisti ja turvallisesti esille. Ja kun väritkin osuivat yksiin, niin "siitähän se ajatus sitten lähti" :) Vähän purin kukkia että sain ne ripoteltua ja aavistus glitteriä vielä pintaan. Olin niin iloinen kun nämä sain viime askartelutapaamisessa, minusta on ihana saada käsintehtyjä juttuja ja arvostan niitä kovin. Näin saan ne säilymään ihasteltavina joka päivä! Piirreltyä siis balettitanssijan jalat. Kiitos vielä kerran Elinalle!! Tällä siis p*askarteluhaasteeseen, viime tingassa niinkuin aina... :D

20 kommenttia:

AN kirjoitti...

Tämä on todella upea--ehdottomasti kannattaa piirtää enemmän itse jos on tuollainen taito ja teksti on aivan loistava--täysi 10 koko työ--

Maaret kirjoitti...

IHANA taulu, mä tykkään kovasti!

taru76 kirjoitti...

Mahtava taulu! Tosi kauniisti olet piirtänyt : ) Ja kyllä toi teksti on osuva ja sen ymmärtää.

Sarin kädet kirjoitti...

Jaa ettei piirtäminen ole vahvimpia puolia... No onnistuu sekin kuitenkin loistavasti! Ihana kuva ja koko taulu tietysti!

Paula | Pammu kirjoitti...

Ihan mie-let-tö-män UPEA! Mahtisihana piirrustus ja teksti on justiinsa nappiin! ;)

Taru Jehkonen kirjoitti...

Aivan upean fantastinen! Siis aaaaah... kun ihana! Ja sanon suoraan: osaat hyvin piirtää ... piirrä vaan enemmän! Upea tulkinta alkuperäisestä tekstistä!!!

Taava kirjoitti...

WAU!!

Ritva kirjoitti...

Siis ei voi olla totta, että osaat sitten piirtäkin näin upeasti! Oikein hävettää omat tuotokset :(

Mistä olet saanut kaikki nämä ihmeelliset lahjasi - piirtäminen, korttitaide, tarinankerronta, nuo uskomattomat keijut, menninkäiset.......

Tämä on todella kaunis kokonaisuus ja hyvä idea laittaa tällainen ajatus seinälle - ja aivan mahtava tuo ajatus - siinäpä mitä mainioin idea itse kullekin!

-maiju- kirjoitti...

Siis olet itse piirtänyt? Luulin leimatuksi. Aivan loistava, todella upea. Kyllä tuollaista taulua kelpaa katsella. Piirrä ihmeessä lisää, kun noin komeasti osaat.

jasu kirjoitti...

Samma mieltä edellisten kanssa, taidokas kuva ja ajatuksia herättävä teksti.

Miia kirjoitti...

Kuulepas kaveli, sinä se osaat hämmästyttää oikein urakalla kerta toisensa jälkeen!!
Siis kyllähän mä tiedän, että sä olet ideoita täynnänsä, ja että osaat sitä sun tätä.
Senkin tiesin, että sulla sana hallussa mutta että himputti soikoon...osaat vielä piirtääkkin?!?
Taulu on uskomattoman kaunis ja mitä tekstin ajatukseen tulee..
olet opiskellut sitä itse, mutta myös opettanut-kiitos siitä!!
Ja kiva että olet taulun tehnyt itsellesi, sitä pääsee siis livenä kurkkaamaan :)

Pipaiita/Carita kirjoitti...

Voi teitä ihania ihmisiä, kaikki niin taitavia tekijöitä ja noin kauniisti sanotte, kiitos ja rutistus ihan jokaiselle!

Ritva, voipi täällä blogissa näyttää että monitaituri olen, mutta voin tässä meidän kesken paljastaa etten osaa kutoa silmukkaakaan, virkkausta en edes yritä ja ompelukoneeseenkin kosken vain korkeintaan paperiin ommellakseni.. Että ei niitä kädentaitoja ole minullekaan saavitolkulla kaadettu :D

Ja Miia, kaveliile iso rutistus, sinusta tuo taulun idea tuli, olet niin kovasti itse oppinut suhtautumaan asioihin positiivisesti!!

SannaS kirjoitti...

oih, UPEA!!!!!!!! =)

xing kirjoitti...

Jos piirtäminen ei ole vahvimpia puoliasi, niin sitten olet varmasti maailmanmestari jossain, sillä tämä on todella hieno <3<3<3

khrestel kirjoitti...

Tämä on ihana! Saako tuota lausetta lainata joskus jonnekin?

Pirre kirjoitti...

Kerrassaan upea!

Tarja M kirjoitti...

Tässä taulussa on kyllä kaikki kohdallaan - todella upea! Kun katselet tätä, niin voit todellakin olla ylpeä kädentaidoistasi ja ideoistasi!

maiju kirjoitti...

Siis vau. Sussahan asuu pieni taiteilija. Upea piirros ja upea on taulukin.

Pipaiita/Carita kirjoitti...

khrestel, saa lainata, kunhan ei myytäviin kortteihin tai leimoihin :D

Pyjama kirjoitti...

Pakkohan tässä on ylistyskuoroon yhtyä! :D Tuo käännöksesi on aivan loistava!