28.3.2011

Hääpäiväkortti/ Anniversarycard



Kortti kälyni vanhempien 40-vuotishääpäiväksi. Joskus tuntuu että mitä tutumpia ihmiset, sitä vaikeampaa kortin teko. Tulipa sitten mieleen muutama sananen inspiraatiosta ja tavastani tehdä kortteja. Tämän kortin tekotarina menee näin: Tulostetaan hääkuva, muutama eri kokoista. Googletetaan 40-vuotishääpäivä, selviää että kyseessä rubiinihäät. Etsitään punaisia papereita, samalla pyöritellään eri vaihtoehtoja miten kuvan saisi kortiin. Huomataan että WM leima passaa ovaalimuotoon mainiosti ja leimaillaan sitä punaisen eri sävyissä. Päässä pyörii trifold-kortti, etsitään siis yhteensopivia papreita ja leikataan muutama korttipohja. Leimataan, hylätään, leikataan lisää, tuskastutaan. Päätetään venyttää aikataulua ja aloittaa alusta seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä päätetään eri väreistä ja leikataan lisää trifold-pohjia. aletaan uskoa että se inspiraatio tulee sitten kun tulee, niinkuin aina ennenkin. Annetaan taas periksi, huokaillaan järjetöntä sotkua pöydällä ja ollaan tyytyväisiä löydettyyn leimasettiin. Tässä pysytään, mutta punainen ei kertakaikkiaan toimi kuvan kanssa. Päätetään aloittaa taas alusta seuraavan päivänä, aikataulu on jo muutenkin lentänyt ulos ikkunasta.

  Vaihdetaan totaalisesti värimaailmaa, ja kun distress inkeistä löytyy hyvä väri, leimataan sillä kehys. Hyvältä näyttää, jatketaan siis tällä linjalla. Löytyy taustapaperit, stanssataan lintu glitterikartongista. sopii niin kivasti että päätetään tehdä korttipohja samaisesta glitterikartongista. Sisälehdet skräppipaperia ja leimatut ja stanssatut sisälehtien koristeet. Tuskaillaan kannen kukkarykelmän kanssa. (Musta ei KOSKAAN tule floristia!!) Tuntia myöhemmin hyväksytään tulos. Priman helmiä ja glitterikynällä hillitysti kiiltoa sinne tänne. Huokaistaan tyytyväisenä että nyt se sitten on sellainen kun pitää, vaikkei ole siellä päinkään ensimmäistä ajatusta.. Joskus kortit syntyvät nopeasti, yleensä se on juuri tällaista :D Miten sinun inspiraatiosi toimii?

Looooooong story about my inspiration, but this is an anniversarycard for my sister-in-laws parents. WM in use once again :)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täydellinen! Kiitos! :)
t. Terppa

Pipaiita/Carita kirjoitti...

No ehditkin jo käydä katsomassa :D
Hyvä että on mieleinen, lähtee huomenna postiin :) Onnea kovasti minunkin puolestani!

Ritva kirjoitti...

Kyllä tosiaan - täydellinen ja upea! - mainio selostus ja tuskan jälkeen olit varmaan itsekin tosi tyytyväinen!

Itselläni tapana (niinkuin yleensä korteista näkyykin) väsätä nopiasti kortti - joskus sitten vaatii suurta pohdintaa ja tuskastumista - mutta valitettavasti en sitten saa tuloksesta tällaista kuin sinä :(
---- nooo, joskus onnistun minäkin.

Oletko muuten tekemässä tässä jossain vaiheessa kauppatilausta - tuli mieleen tuosta korttipohjasta....

Mukavaa viikkoa - minulla toinen vapaaviikko menossa, onpa ihanaa, kun kerkeää siivoamaan (lue: nipertämään ja sitten siivoamaan niitä hirveitä sotkuja - ei muuta :)) Mies lomailee Levillä koko vkon ja poika koulussa päivät, joten onpa "lungia"

Pyjama kirjoitti...

Ihana kortti! Kyllä on ollut työn ja vaivan arvoinen! Tuo kimaltava glitterikartonki on ihanaa!

Mulla kanssa lähtee usein kortti ihan toiseen suuntaan kuin mitä alunperin ajatus oli. Mutta kun ei yleensä tee tilauskortteja, niin se ei haittaa. Onhan se tietenkin hölmöä, kun yrittää tehdä onnittelukorttia ja tuleekin jotain ihan muuta. :D

xing kirjoitti...

Taas kerran niiiin hieno. Tuo leimattu kehys sopii valokuvaan täydellisesti.

P.S. Blogissani on sinulle jotain..